6.12.2010
Suorasta demokratiasta
On jokseenkin paradoksaalista, että poliitikkojen saaminen eduskuntaan ei riitä puolueelle, vaan heidän asiantuntevat käsityksensä on lisäksi alistettava kansan vahvistettavaksi. Poliittinen puolue - toisin kuin tasavallan presidentti - ei voi uskottavasti väittää mielipiteidensä olevan toissijaisia kansan mielipiteeseen nähden.
Muutos 2011 vaatii erityisesti uuden EU-kansanäänestyksen järjestämistä kansan nykyisen kannan toteuttamiseksi, vaikka vuoden 1994 äänestyksestä on kansanvallan kannalta huonoja kokemuksia. Myöntävän vastauksen liittymiselle antoi noin 40 % kaikista äänioikeutetuista. Varsinaisesta kansan mielipiteestä ei siis voida puhua. Mielipidemittausten perusteella EU-vastaisuus on nykyisellään kasvanut enemmistökannaksi, mutta hyväksyykö Muutos tilanteen, jossa unionimieliset vähemmistönä, mutta ahkeralla äänestämisellään sitouttavat Suomen unioniin jälleen kerran?
Suomen valtiosääntö ei joka tapauksessa tunne sitovan valtiollisen kansanäänestyksen käsitettä. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä säätää perustuslain 53 §. Sitovan kansanäänestyksen mahdollistaminen vaatii perustuslain muuttamista, joka tosiaankin saattaa olla tarkastelemisen arvoista.
Suora demokratia ei myöskään vaikeuksitta sovi yhteen parlamentaarisen hallitustavan kanssa. Toiselle on vähintäänkin annettava ehdoton etusija. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Eduskunnan luottamus on mitattava eduskuntavaaleissa. Onko hallituksen, eduskunnan, molempien vai kenenkään erottava, kun kansa asettuu vastakkaiselle kannalle? Joka tapauksessa demokraattisesti valittujen kansanedustajien, hyvän hallinnon vaatimuksen velvoittamien virkamiesten ja alansa asiantuntijoiden kanta on muuttunut merkityksettömäksi.
Miten kansalainen muodostaa mielipiteensä? Justin Kruger ja David Dunning ovat vuodesta 1999 puhuneet siitä, että mitä vähemmän asiasta tietää, sitä epätodennäköisemmin ymmärtää, ettei tiedä asiasta mitään. Kansalaiset eivät ole tyhmiä, mutta usein tietämättömiä.
Kansanedustajat eivät näytä nauttivan kovinkaan suurta luottamusta - kansanedustajien taustalla toimivasta laajasta viranomais- ja asiantuntijakoneistosta puhumattakaan. Kansalaisen astuessa valtioelinjärjestelmän sisäpuolelle hänestä tulee päättäjä, viranomainen tai asiantuntija, jolta puuttuu kansalaisen status. Hän ei myöskään edusta kansan mielipidettä eikä koe kansalaisen arkea.
Myöhemmin ehkä oikeuslaitoksen edustajista ja heidän irtaantumisestaan kansalaisten yleisestä oikeustajusta.
Ajatuksia 19.7.2010
Kyse ei ole lisääntymisen biologiasta tai ajasta ennen tuomionpäivää.
Tänään, välitilan huipulla, en kykene keskittymään kuin arkisimpiin asioihin. Työnteko, siivous, kirjoittaminen (vaikeaa kylläkin) sujuvat sumussa toilailun ohella. Parin päivän sisällä valikoituu suunta kolmesta mahdollisesta. Ylös, oikealle ja alas. Suunta ylös on tietty toivottava. Oikealle kulkeminen on sekin etenemistä - joskin sivusuunnassa. Alaspäin ei ole niin paha kuin kuvittelisi. Se merkitsee enemmänkin välitilan jatkumista, paikallaan polkemista, ei tippumista.
Silloin voi toki keskittyä huolettomampiin asioihin. Keskiviikon puoluejohtajiin, 2006 vuoden musiikkiin ja säännöllisiin työaikoihin. Mikäs siinä, yhteiskunta tarjonnee tulevaisuudessakin mahdollisuuden olla kehittymättä.
Huomenna on siis tärkeä päivä.
Tavoite on jäsentää aikaa ja ajatuksia kirjoittamalla äärettömään. Aihealue täsmentyy täsmentäen ja/tai luonnostaan. Tavoite on jäsentää konkretiaakin. Välitilasta käsin en jaksa ottaa kantaa.